Kelmun historiikki

Kelmu perustettiin 1997, eli samana vuonna kun ensimmäistä Faces festivaalia suunniteltiin paikkakunnan toisen yhdistyksen toimesta. (www.faces.fi) Luonnollista oli, että lähes koko Kelmun senaikaiset puuhahenkilöt ja jäsenet olivat lähes 100-prosettisesti töissä ko. festareilla seuraavana vuonna. Hommaa riitti ja ikimuistoiseksi tapahtuman teki se, että taisi sataa tauotta koko viikonlopun!

Vuosien varrella Kelmu toimi järjestäen pienimuotoisia tapahtumia paikkakunnalla ja muutama bändikatselmuskin tehtiin. Osallistuttiin kaikenlaisiin rientoihin, mm. urheiltiin (!!!) ja koristeltiin joulukuusta kaupungin joulukilpailussa. (Se kisa muuten voitettiinkin sitten!)

Kattorock-99 taitaa olla Kelmun alkutaipaleen merkittävämpiä tapahtumia , sillä esiintyjiksi oltiin saatu kovassa nousussa tuolloin ollut Nightwish.

Sopimukset oli jo tehtynä, ennen kuin yhtyeen toinen levy nousi ykköseksi radiosoitannassa ja loppu yhtyeen osalta onkin omaa historiaa. Yhtye onnistuttiin siis saamaan hyvään aikaan, vielä kohtuu hinnalla. Mika Järvinen, Five Fifteen yhtyeestä oli tehnyt meille useamman keikan ja bändiltä löytyi mittava laitteisto, joten luonnollista oli, että kyseinen mainio yhtye kiinnitettiin myös Kattorockkiin, edellytyksenä, että tuovat PA-laitteet mukaansa!. Muita esiintyjiä olivat Zen Cafe´ sekä Murena. Ikävä kyllä, juuri tuona vuonna silloinen alkoholilupia myöntävä instanssi, Tuotevalvontakeskus, eväsi kaikilta festareilta oluenmyyntiluvat. Jopa Provinssirockilta, joka kuitenkin loppupeleissä sai sitten jopa A-oikeudet festareilleen.
Kattorock pidettiin siis alkoholittomana!
Nimensä mukaan tilaisuus pidettiin K-marketin kattopaikoitusalueella.

Lavahässäkät rakennettiin itse ja hikeä valui. Tapahtuman talous taisi olla kutakuinkin plus, miinus nolla, mutta mukavat muistot sentään jäivät.

Seuraavina vuosina tehtiin muutama tapahtuma paikallisen Suomen Löytöauto-yhdistyksen kanssa ja tapahtumat olivat nimeltään Oddstock-festival.
Esiintyjiä tapahtumissa oli useita ja mm Timo Rautiainen ja Niskalaukaus on jossain julkaisussa julistanut paskimman keikkansa olleen juuri tuolla. Lähinnä kait siksi, ettei keikka ollut mitenkään menestys. Paikalla oli kourallinen yleisöä ja niistäkin puolet puhui puhelimeen bändin soittaessa! (Ilmeisesti jengi yritti saada kavereitaan kuuntelemaan hyvää bändiä.) Yrityksestä huolimatta, tapahtuma ei perin menestys siis ollut!

Kelmu toimi vuosia silloisen yhdistyksen sihteerin omakotitalon kellarissa ja vieläkin nolottaa, kuinka monta kahvia ja pullaa Hannun vaimo, Eija meille tarjoilikaan. Vähintä, mistä yhdistys pystyi kiitollisuuttaan myöhemmin osoittamaan olikin nimittää Hannu ja Eija yhdistyksen kunniajäseniksi, heidän vetäydyttyä vähemmän aktiivisiksi, työ- ja muiden kiireittensä vuoksi.

Aikaisempi kunniajäsen on tietysti "Steel Pan,"Ari Viitanen, josta yhdistyksen alkuaikana oli korvaamatonta apua. Ari edelleen on mukana kuvioissa. Neljäs kunniajäsen on Mika Närhi, joka oli perustamassa yhdistystä ja toimi vuosia yhdistyksen puheenjohtajana ja toistaiseksi viimeisin on Tomi Weckman joka on vuosien saatossa monin tavoin ollut avuksi toiminnassa.

Jatkossa Kelmu keskittyi kaikenlaiseen toimintaan.

Järjestettiin klubeja, omia livemusailtoja ja avitettiin muita tapahtuman järjestäjiä. Muutamat lavatanssitkin järjesteltiin. Lyöttäydyttiin paikallisen hotelli ravintolan kanssa yhteistyöhön ja Pub Norrikseen syntyi Kelmun toimesta toimivia livemusailtoja melko säännöllisesti. Loud & Wrong-yhteisön kanssa järjesteltiin maineikkaita punk iltoja ja pieni muotoisia punk-festareita Billnäsiin. Oltiin mukana Jussi Syrenin Bluegrass in Billnäs tapahtumissa ja väsättiin kaksi hyväntekeväisyys konserttia paikallisen Amnestyn osaston kanssa Amnestyn hyväksi!
Billnäsissä ensimmäinen ja toinen Tammisaaren torilla!
Oltiin konsultoimassa ja avustamassa muita tapahtuman järjestäjiä, mm. Fiskars Folk Festival, Faces, Konsti-lasten kulttuuri festaria, jne. jne.

Klubeja Billnäsissä ja liveiltoja Pub Norriksessa riitti lähes joka viikolle.

Kymmenen vuotta toimineena Kelmulle vihdoin annettiin arvostusta ja Karjaan kaupunki myönsi yhdistykselle vuoden 2007 kulttuuripalkinnon. (Kelmu sai kunnian niin ikään tuottaa ko. tilaisuuden ohjelman, joka olikin monipuolinen ja korkea tasoinen, aina oopperasta, klassisen musiikin kautta rockkiin!)

Kaupungin kulttuuriväki tiesi, kenen puoleen kääntyä, kun tarvittiin ohjelmaa tai tekniikkaa.

Tänä päivänä suhde on kiitettävä ja meiltä kysytään valmiutta lähes kaikenlaiseen musiikkitapahtumaan.

Vuoden 2009 alusta Pohjan kunta, Karjaan kaupunki ja Tammisaaren kaupunki yhdistyivät ja uusi kunta, Raaseporin kaupunki syntyi. Yhdistys kuitenkin jatkaa Kelmu nimisenä ja toimialue on Raaseporin kaupunki ja sen lähialueet!

2009 olimme mukana "herättämässä henkiin" SörkkaRock perinteen Helsingin vankilassa.
Pidimme vuosia omaa klubia Billnäsissä jossa meillä oli yhdistyksen omat anniskeluluvat 2009 aina vuoden 2010 kesään. Kesällä 2010 kuitenkin irtisanoimme vuokrasopimuksemme ja toiminta Billnäsissä siirtyi historiaan.
Tällä hetkellä Kelmulla on pelkästään laitteilleen varastotilat vuorattuna, mutta siitä huolimatta toiminta on edelleen aktiivista!
Olemme valmiita ottamaan Raaseporin kaupungissa haasteen hoitaa elävän musiikin "kummius" alueella ja tästä jatkamme eteenpäin..

Let's Rock And Roll!

Sepi Sundman
Kelmu president

(Päivitetty 2/2011)